Nyt riittää! Kiusaamiselle on saatava loppu.

”Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion”

Näin linjaa muuan rehtori Ylen selvityksessä koulukiusaamiseen liittyen.

Okei. Aluksi: kiusaaminen ei KOSKAAN ole kiusatun vika. Ei missään tilanteessa. Sen lisäksi jokaisen tulee saada olla oma itsensä oli sitten seksuaalinen suuntautuminen tai pukeutumistyyli mikä ikinä. Ei ole olemassa mitään muottia, johon jokaisen oppilaan tai opiskelijan tulee kuulua.

Koulukiusaamista ei voi perustella mitenkään. Ei niin, että erilaisuus voisi johtaa siihen tai että jonkun puheutuminen olisi ”hutsahtavaa”. Koulukiusaamiseen tulee puuttua ja jokaisella tulee olla mahdollisuus puhua kiusatuksi tulemisesta niin kotona kuin myös koulussa ilman leimaa juorukellosta tai uhasta joutua vaikeuksiin. Valitettavan usein oppilaan kiusaaminen vain pahenee kun hän uskaltaa ottaa asian esille.

Kiusaamisella voi olla vakavat ja kauaskantoiset seuraamukset. Jokainen kokee tilanteen omalla tavallaan ja monessa tilanteessa emme edes tiedä, miten kiusaaminen on vaikuttanut lapseen tai nuoreen. On olemassa suuri riski siihen, että kiusaaminen aiheuttaa esimerkiksi mielenterveysongelmia ja itsetuhoisia ajatuksia myös myöhemmin elämässä.

Kiva-koulu konseptina on hyvä, mutta pelien pelaaminen ja tilanteiden läpikäynti ryhmissä ei ole ratkaisu kiusaamisen loppumiselle. Voi olla niin, että onnistuneen oppitunnin päätteeksi joku oppilaista joutuu syrjinnän tai haukkumisen kohteeksi, kokee mahdollisesti jopa fyysistä väkivaltaa. Vaikka äsken onkin keskusteltu vaikeasta tilanteesta ja selvitetty se, on opit heitetty luokkahuoneen peränurkkaan ja jatkettu siitä, mihin mahdollisesti edellisellä välitunnilla jäätiin. Se ei ole mielestäni toimivaa kiusaamisen vastaista työtä.

Kouluilla on oma roolinsa tässä työssä mutta haluan myös peräänkuuluttaa vanhempien vastuuta omista lapsistaan. Erilaisuus on rikkaus ja jokaisella on oikeus olla juuri se upea itsensä joka on. Siitä ei kuulu kärsiä vaan siitä pitää saada nauttia. Siksi kiusaamiselle on saatava loppu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.