Enemmän mielenterveyspalveluita, vähemmän jonoja

Olen huolissani helsinkiläisten terveydestä. Mielenterveysongelmat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viimeisten vuosien aikana. Tämä on hälyttävää. Nyt on toimittava, sillä meillä ei ole varaa menettää yhtään helsinkiläistä mielenterveysongelmille. Sen lisäksi, että ongelmat ovat lisääntyneet, on myös hoitoonpääsy monen luukun ja jonon takana ja hoitoa voi joutua odottamaan kohtuuttoman pitkään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista toimivassa kaupungissa. 

Olen nostanut mielenterveyspalvelut omien teemojeni kärkikolmikkoon. Syy sille on se, että haluan olla tekemässä muutosta, jossa jonottamisen sijaan ihmiset pääsevät hoitoon kun, sille on tarvetta. Parhaassa tapauksessa haasteita voidaan ennaltaehkäistä esimerkiksi hyvällä yhteistyöllä kodin, koulun ja työnantajien sekä kunnan välillä, mutta kun tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että hoidolle on tarvetta, tulee sitä olla myös saatavilla. Lisäksi meidän on voitava tunnistaa se, että tällä menolla mielenterveysongelmat ovat suuri kansantauti, joka uhkaa kansanterveyttä siinä missä muut kansantaudit.

Helsingissä on otettu jo hyviä askeleita parempaan suuntaan. Terapiatakuusta päätettiin valtuuston kokouksessa ja kuluvalla valtuustokaudella on otettu käyttöön matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut Miepin kautta. Terapiatakuu tarvitsee kuitenkin lisää lihaa luiden ympärille ja se on otettava käyttöön valtakunnallisesti, jotta se voidaan aidosti toteuttaa jokaisessa kunnassa.

Miepin kaltaiset matalan kynnyksen palvelut, jonne yli 13-vuotias nuori tai aikuinen voi hakeutua ilman lähetettä ovat hyvä suunta eteenpäin. Ei ole kenenkään etu, että mielenterveyden kanssa taisteleva joutuu jonottamaan ja kulkemaan luukulta toiselle saadakseen apua. Miepissä helsinkiläiset saavat maksutta 1-5 keskustelukäyntiä, joiden aikana on tarkoitus keskustella henkilön elämäntilanteesta ja pohtia ratkaisuja haasteisiin. Ikävä kyllä, tämä määrä keskusteluja riittää harvoin. Siksi jonoja on voitava purkaa myös lisäämällä mielenterveyden ammattilaisten määrää. 

Hallituksen kaavailema sote-uudistus tulee väistämättä heikentämään helsinkiläisten palveluiden saatavuutta kun Helsinki toimii muiden isojen kaupunkien tapaan tulonsiirtoautomaattina pieniin maakuntiin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että panostuksia mielenterveyteen ei voida välttämättä toteuttaa, mikäli tätä uudistusta ei kaadeta eduskunnassa. 

Helsinkiin tarvitaan lisää Miepin kaltaisia palveluita ympäri kaupunkia, mieluusti koulujen läheisyyteen. Tämä tarkoittaa entistä suurempia panostuksia ja sitä, että Suomeen tarvitaan maksuton psykoterapeuttikoulutus, jotta asiantuntijoita riittää vastaamaan palveluiden kysyntään. Lisäksi Helsingissä tulee ottaa mielenterveysvaikutusten arviointi, mikä tarkoittaa sitä että mielenterveys nähdään aidosti osana terveys- ja hyvinvointiarvioita kaupungin päätöksenteossa. Mielenterveys ei ole asia, jossa meidän tulee säästää, sillä inhimillisellä kärsimyksellä ei ole hintalappua. Ennaltaehkäisevän puolen lisäksi hoitoonpääsyä on helpotettava ja nopeutettava, jotta apu on saatavilla niille, jotka sitä tarvitsevat.

Hyvinvoivat helsinkiläiset luovat hyvinvoivan Helsingin. Se tulee pitää mielessä päätöksiä tehtäessä.

Ylijäämä on seurausta vastuullisesta taloudenpidosta

Helsingin kaupungin ylijäämä on puhututtanut parin viimeisen päivän aikana. Ylijäämää on lähes 500 miljoonaa euroa. Tulos on siis 234 miljoonaa parempi, kuin mitä talousarviossa arveltiin. Tälle on luonteva selitys: kaupungin taloutta on hoidettu vastuullisesti kokoomuslaisen politiikan avulla jo pidempään. Sen lisäksi valtio on jakanut tukia kunnille koronasta selviämiseen. Siksi ylijäämä ei ole mikään suuri yllätys tai amerikantemppu.

Vasemmistopuolueet, mukaan lukien vihreät, ovat nyt kertoneet aktiivisesti, mihin rahat tulee laittaa. Olen itsekin sitä mieltä, että ylijäämän osalta on hyvä tarkastella, josko rahoja voisi kohdentaa kaupunkilaisten hyvinvointiin, etenkin kasvatuksen ja koulutuksen alalle. Yhtenä kohteena tulisi olla oppimisvajeen täyttäminen ja koronan aiheuttaman henkisen velan korjaaminen. Ylijäämää ei kuitenkaan voi tuosta noin vain lähteä laittamaan sinne tai tänne, sillä vasemmistohallitus on pitänyt huolen siitä, että tulevina vuosina Helsingin talous on kovilla. Sen lisäksi koronapandemian vaikutukset tulevat olemaan keskuudessamme vielä pitkään.

Aluksi on hyvä huomioida se, että elokuusta 2021 alkaen astuu voimaan laki, joka pidentää oppivelvollisuutta 18 ikävuoteen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että maksuton toinen aste toteutetaan. Pelkästään materiaalikustannuksiin on arvioitu Helsingin kaupungin osalta menevän vuosittain 19 miljoonaa euroa, joka vastaa käytännössä viiden helsinkiläisen lukion vuosibudjettia. Jokainen voi siis omassa päässään laskea, miten paljon tämä uudistuksen toteuttaminen vie rahaa ylijäämästä, jota on saatu aikaiseksi vastuullisella talouspolitiikalla. Tämän kaiken lisäksi koulumatkat tullaan korvaamaan, mikä tarkoittaa lisäpainetta Helsingin koulujen resurssointiin, kun myös lähikunnista tulevat valitsevat helsinkiläiskoulut.

En missään nimessä vastusta panostuksia koulutukseen, päin vastoin. Oppivelvollisuuden nosto on kuitenkin suora tulonsiirto keski- ja hyvätuloisilta keski- ja hyvätuloisille, sillä materiaalikustannuksiin tukea on ilmoittanut tarvitsevansa 35 prosenttia toisen asteen opiskelijoista. On vieläkin vaikea ymmärtää, miksi tukea ei kohdenneta näille henkilöille materiaalien sijaan. Olen myös huolissani siitä, mitä tämä tarkoittaa koulutuksen laadun ja kurssitarjonnan kannalta. Kirjoitin tästä blogiini jo reilut kaksi vuotta sitten.

Toinen suuri kuluerä, joka tulee haukkaamaan osan Helsingin kaupungin talousarviosta, on sekä hallituksen sosiaali- ja terveysuudistus että maakuntauudistus, joka tulee toimimaan tulonsiirtoautomaattina suurilta kaupungeilta pienille kunnille. Jotta helsinkiläisten palvelut voidaan taata jatkossakin, on tälle varattava rahaa aiempaa enemmän. Uudistuksessa ollaan siirtämässä 12,63 prosenttiyksikön verran kuntien verotuloista sote-maakuntien rahoitukseen. 

Tämä tarkoittaa siis sitä, että Helsingin 18 prosentista jäljelle jää 5,37 prosenttia. Tämä on se määrä verotuloja, joilla tulee siis tarjota kuntalaisille kaikki muut, paitsi sosiaali- ja terveyspalvelut. Käytännössä siis tämä tarkoittaa kaikkea varhaiskasvatuksesta toisen asteen kustannuksiin, kulttuuritoimintaan, harrastusmahdollisuuksiin ja teiden ylläpitämiseen. Samalla kaupunkia pitäisi kehittää ja luoda entistä paremmat edellytykset elää, yrittää ja työskennellä. Aika vaativa yhtälö, ainakin kauppatieteilijän näkökulmasta. Veronkorotusten väläyttäminen ei ole myöskään kestävä ratkaisu, sillä jokainen veronkorotus on pois helsinkiläisten kukkaroista.

Viimeiseksi on myös hyvä todeta se, että koronapandemian vaikutukset kaupungin talouteen eivät pääty vuoteen 2021, vaikka valtion tuet eivät jatkuisi tämän vuoden jälkeen. Moni yritys on sellaisessa tilanteessa, että toimintaa ei voida jatkaa. Rahaa menee terveydenhuollon kustannuksiin ja investointikyky heikkenee.

Onkin siis hyvä huomioida, että kun kuntavaalien kampanjatohinassa korostetaan Helsingin kaupungin ylijäämää ja luvataan jakaa se eri kohteisiin, ei tule unohtaa, mitä vasemmistohallitus on kaikessa viisaudessaan päättänyt kuntien talouden päänmenoksi. Kuntapolitiikassakin keskeistä on se, että yhteisiä varoja käytetään vastuullisesti. On vastuutonta luvata kohdentaa varoja sinne, tänne ja tuonne, jos ei osaa ottaa huomioon niitä valtavia muutoksia, jotka kuntakenttään kohdistuvat lähivuosina. Siksi vasemmistopuolueidenkin on tarkasteltava, mitä kaikkea he lupaavat kustantaa kaupungin ylijäämällä.

Feminist och höger – eli miten minusta tuli feministi?

Kevät 2019, eduskuntavaalipaneeli jossain päin Helsinkiä. Kaikki kysymykset ovat menneet mallikkaasti aina valtion taloudesta päästökauppajärjestelmään. Sitten se tulee: Oletko feministi? Sydän hyppää kurkkuun. Kannatan tasa-arvoa, mutta en minä halua kutsua itseäni feministiksi. Toisaalta pitää valita, valitsenko sen puolen, jossa olen perussuomalaisten kanssa samalla puolella. Leimatuksi tasa-arvotyön vastustajana. Nostan käteni varovaisesti ylös. Tämän tapahtuman jälkeen kipuilin, kääntelin ja vääntelin sanan kanssa vielä useaan otteeseen.

Olen aina kannattanut tasa-arvoa ja yhdenvertaisuus on aina ollut itselleni keskeinen arvo politiikan tekemisessä. Minulle kukaan ei ole koskaan ollut parempi tai huonompi kuin joku muu omien ominaisuuksiensa perusteella. Olen tunnistanut, että tasa-arvo ei ole valmis, mutta silti minun on ollut kovin hankala sanoa sitä ääneen. Kun olen kypsytellyt asiaa mielessäni, olen vihdoin jo hetken ajan ollut valmis sanomaan sen: olen feministi. Ja sydämeni on oikealla.

Nykypäivän keskustelussa tuntuu siltä, että feminismi on ismi, jonka vihervasemmisto on ominut itselleen. Feminismiin liitetään niin paljon asioita, että on vaikea pysyä perässä. Jos kuitenkin pohditaan, mitä kokoomuslainen feminismi on pohjimmiltaan, on se kaikessa yksinkertaisuudessaan vapautta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Vapautta olla oma itsensä, vapautta toteuttaa itseään ja elää elämäänsä juuri parhaaksi näkemällään tavalla niin, ettei loukkaa toisen vapautta. Mahdollisuuksien tasa-arvoa niin, että yhteiskunnan tulee varmistaa se, että yksilön ominaisuudet, kuten sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen, määrittele sitä, miksi kukakin voi omalla ahkeruudellaan tulla.

Jotkut sanovat, että arvot pehmenevät monella iän myötä. Oman poliittisen ajatusmaailmani muotoutumisessa ei kuitenkaan ole kyse siitä. Kutsuisin sitä ennemminkin kehitykseksi. Mitä enemmän yhteiskuntaa tarkastelee ja tiedostaa, millaisia haasteita tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisen saralla on, sitä enemmän tuntuu siltä, että tehtävää riittää. Naiset kantavat päävastuun lapsista perhevapaiden aikana ja niiden jälkeen, naiset ovat riski työnantajalle, armeijan kutsunnat kohtelevat eri sukupuolia epätasa-arvoisesti, työmarkkinat ovat sukupuolittuneet. Miehet ovat usein huonommassa asemassa erotilanteissa ja naiset pelkäävät liikkuessaan yksin. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Niin kauan, kuin tällä listalla on yksikin kohta, ei tasa-arvotyö ole valmis.

Syy sille, miksi feminismi sanana on ollut minulle vaikea paikka on ne keinot, joita vihervasemmisto nostaa esille. Olen täysin samaa mieltä siitä, että päättäjien tehtävä on voida tarkastella ympäröivää yhteiskuntaa ja siellä esiintyviä syrjiviä ja epätasa-arvoa luovia rakenteita, mutta keinot ratkaista ongelmat ovat eriävät. Kokoomuslaisessa maailmassa keskeistä on se, että sen sijaan että paremmassa asemassa olevia painetaan alaspäin, heikomassa asemassa olevia nostetaan ylöspäin.

Tasa-arvo ei ole tykkäämiskysymys. Se on tekoja sen eteen, että ihmisen ominaisuudet eivät määrittele sitä, miltä ihmisen koulutuspolku, urakehitys, taloudellinen tilanne tai vanhuus näyttävät.

Tiedän omassa puolueessanikin olevan ihmisiä, joille f-sana on vieläkin kirosanaan verrastettavissa. Ei siksi, että he eivät kannattaisi tasa-arvoa, vaan siksi, että feminismi koetaan vihervasemmiston omimaksi aatesuuntaukseksi, jossa pyritään painamaan muita alas. Mitä harvempi kokoomuslainen kokee feminismin omakseen, sitä vaikeampi tasa-arvoa on edistää kokoomuslaisesta näkökulmasta.

Kokoomusnuorten ruotsalaista sisarjärjestöä Moderata Ungdomsförbundia lainaten, olen feminist och höger, feministi ja oikealla. Ja sanon sen ylpeästi ääneen.

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Tekijät uupuvat jo ennen työelämää

Kirjoitimme espoolaisen Heidi Hanhelan kanssa Kauppalehden mielipidepalstalle alla olevan blogin. Blogi julkaistiin Kauppalehdessä 25.2.2021.

Du kan även läsa texten på svenska efter den finska versionen.

Koronan vaikutukset elinkeinoelämään ja kansantalouteen ovat kiistattomat. On hyvä, että yhteiskunnallisessa keskustelussa huomioidaan tämä ja pyritään panostamaan yritysten toimintaedellytysten turvaamiseen ja kehittämiseen. Keskustelussa ei kuitenkaan tule unohtaa sitä tosiasiaa, että yritysten tärkein voimavara, työntekijät, uupuvat entistä useammin ja entistä nuorempana.

Yhä useampi opiskelija uupuu jo opintojen aikana. Opinnot tulisi tehdä toivotussa tahdissa. Sen lisäksi opiskelijan tulee kerryttää työkokemusta, kehittää omia työelämävalmiuksia ja verkostoitua tulevaisuutta ajatellen. Ei ihme, että aivot väsyvät, etenkin kun huomioidaan sosiaalinen ulottuvuus, joka on koronan vuoksi ollut heikoissa kantimissa kaikkien opiskellessa etänä.

Suomen talouden kannalta on välttämätöntä huolehtia siitä, että meillä on koronan väistyessä hyvinvoiva elinkeinoelämä. Meidän on huolehdittava myös siitä, että työlle löytyy tekijöitä. Ennaltaehkäisy on avainasemassa, mutta sen lisäksi yhteiskunnan turvaverkon on taattava se, että se joka tarvitsee apua, myös saa sitä. Lompakon paksuudesta, opintotaustasta, työkokemuksesta tai muusta tekijästä riippumatta. Meillä ei ole varaa menettää opiskelijoita ja tulevan työelämän tekijöitä.

På svenska:

Coronas påverkan på finska näringslivet och den nationella ekonomin är obestridliga. Det är bra att den samhälleliga debatten tar hänsyn till detta och försöker säkerställa verksamheten för finska affärslivet. En sak som ofta tyvärr glöms bort i diskussionen är att företagens viktigaste resurs, dess anställda, utmattas allt oftare. Dessutom är det allt yngre som lider av problem med mentala hälsan. 

Allt fler studerande är redan utmattade under sina studier. Studier bör göras i önskad takt och dessutom måste studeranden skaffa sig arbetserfarenhet och utveckla sina egna färdigheter för arbetslivet. Det behövs också nätverk som ska hjälpa till med framtida arbetslivet. Inte konstigt att hjärnan blir trött, särskilt med tanke på den sociala dimensionen, som har varit ut ur spelet på grund av corona då alla studerar på distans.

Ur finska ekonomins synvinkel är det nödvändigt att se till att vi har ett välmående näringsliv när vi kommer över coronatiden. Dessutom måste vi se till att det finns arbetstagare som kan utföra arbetet i företagen. Förebyggande är nyckeln, men samhällets skyddsnät måste säkerställa att de som behöver hjälp och stöd också får det. Oavsett plånbokens tjocklek, studiebakgrund, arbetserfarenhet eller annan faktor. Vi har inte råd att förlora studerande och framtida arbetstagare.

Veera Hellman & Heidi Hanhela

Nuorten vaalikone pettymys ehdokasta etsivälle nuorelle

TL;DR: Allianssin vaalikoneen vastaukset vaatii lihaa luiden päälle. Ja lisää kysymyksiä, jotta erot puolueiden välillä näkyy. Se on ennen kaikkea nuorten etu! 

Ja pidemmin:

Allianssi julkaisi vaalikoneensa tänään. On hieno juttu, että nuorille on erikseen suunnattu vaalikone, jotta voimme lisätä nuorten äänestysaktiivisuutta. Sen sijaan vähemmän hieno juttu on se, että sisältö ontuu. Syy sille on se, että vaalikone ei tuo aidosti esiin eroja eri puoleiden välillä. Kävin esimerkiksi itse täyttämässä vaalikoneen uudelleen ja oman itseni jälkeen minulle ehdotettiin mm. RKP:n, SDP:n, Vasemmistoliiton sekä Feministisen puolueen ehdokkaita minulle sopivimmiksi. Aika laaja spektri eikö? Yritä siinä sitten nuorena löytää itsellesi ehdokas kenties ensimmäisissä vaaleissa, joissa olet äänioikeutettu.

Sen sijaan että kone toisi esille aidosti poliittisia eroavaisuuksia esimerkiksi talous- tai ilmastokysymyksissä, se pyrkii luomaan nuoret vastaan muut -vastakkainasettelua. Se oletko nuorten puolella ei ole mikään oikeisto-vasemmistokysymys.

Alla pari väitettä ja vastaukset. Pidemmät perustelut vastauksille voit lukea Allianssin vaalikoneen ehdokassivultani. Kursiivina sen sijaan pohdintojani kysymyksenasettelusta ja siitä, miten sitä olisi voinut kehittää.

Väite 7: Kunnassa tulee panostaa vähäpäästöiseen liikkumiseen tukemalla autoilun sijaan joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä.

Vastaus: Osittain samaa mieltä

Ymmärrän että kysymyksellä haetaan näkemyseroja niiden välillä, jotka haluavat hillitä ilmastonmuutoksen torjumista, mutta tämä kysymys kattaa aika kapean väylän ilmastonmuutoksen hillintää. Sen sijaan että vaalikoneessa käsiteltäisiin aidosti ja kattavammin ilmastonmuutosta, tässä kysymyksessä pyritään hakemaan vastakkainasettelua autot vs. ilmasto. Ilmastonmuutoksen torjuminen on minulle äärimmäisen tärkeä teema, mutta asiasta keskusteltaessa on tärkeää olla myös mukana ripaus realismia kaupunkilaisten arjessa. Autoilun ideologinen hankaloittaminen ei välttämättä ole oikea ratkaisu. Liikenneratkaisuja tulee katsoa kokonaisuutena.

Väite 9: Kunnan tulee osallistua Pride-viikon sateenkaariliputukseen.

Vastaus: Täysin samaa mieltä

On toki huomionarvoista että Allianssin kone ei kysy onko samaa sukupuolta olevien avioliitot mielestäni sallittuja toisin kuin vielä muistaakseni Helsingin Sanomien kone kysyi 2019 eduskuntavaaleissa. Toisaalta Pride-liputus yhden viikon ajan on aika pieni tekijä siinä, mitä aidosti pitäisi tehdä, jotta kaupunki olisi jokaiselle turvallinen ja hyvä paikka. Yhdenvertaisuuden edistämisen ei tule olla mikään viikon mittainen trendijuttu tai tykkäämiskysymys vaan ympärivuotinen tärkeä teema, jotta jokainen helsinkiläinen tuntee Helsingin omaksi kaupungikseen.

Väite 12: Kunnan on tuettava nuorten työllistymistä ja sitä tukevia palveluita tarvittaessa muiden väestöryhmien edelle.

Vastaus: Osittain eri mieltä

Yhdenvertaisuuden kannalta väite on erityisen ongelmallinen, sillä yhden ryhmän suosiminen ilman erityistä perustetta on väärin. Työttömyyden edistämistä tarvitaan myös esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille, osatyökykyisille ja maahanmuuttajille. Ainoastaan nuoret eivät siis kärsi työttömyydestä. Nuorten osalta panoksia on laitettava jo varhaisiin vuosiin ja koulupolun nivelvaiheisiin kuten koulun aloitukseen, peruskoulusta toiselle asteelle siirtyessä sekä toisen asteen loppuessa.

Yhteiskunnan tärkein tehtävä on luoda mahdollisuuksia sille, että meillä on toimiva elinkeinoelämä ja yrityksiä, jotka voivat luoda työtä ja hyvinvointia yhteiskuntaan. Tämä on parasta tukea kaikkien kuntalaisten työllistämiseksi.

Minne menet kokoomus?

Maito on ollut viime aikoina kovasti tapetilla Oatlyn julkaistua oman #maitomyytit -kirjasensa. Helsingin Kansallisseuran ylläpitämä Bamlaamo julkaisi vastareaktiona uudelleen maitovideonsa, jossa kertovat pitävänsä huolen siitä, että vanhukset ja lapset saavat maitoa niin paljon kuin jaksavat juoda. On kuitenkin vaikea olla samaa mieltä mistään, mitä Bamlaamon tuottaa, sillä asioiden esittäminen vastakkainasettelua luomalla ei herätä mitään positiivisia tuntemuksia. Etenkin kun tieteellinen tutkimus on osoittanut, että ihminen voi hyvin myös olla juomatta lehmänmaitoa.

Se maidosta. Todellisuudessa maitokeskustelu herätti minussa useita ajatuksia siitä, mikä on suhtautumiseni valitsemaani puolueeseen, kokoomukseen. Uskon, etten valitettavasti ole ainoa nuori, liberaali kokoomuslainen, jolle Bamlaamon videosta lähtenyt poliittinen keskustelu on ollut vaikeaa, jopa kiusallista seurattavaa oman puolueidentiteetin näkökulmasta.Tiedostan hyvin että kokoomus on täynnä kaltaisiani uudistusmielisiä ja avoimia toimijoita. On rehellistä myöntää että on olemassa päiviä, jolloin jopa hävettää myöntää olevansa kokoomuslainen. Surullista, eikö?

Puoluetta valitessani liityin kokoomukseen koska uskoin sen aidosti edistävän vastuulliseen markkinatalouteen perustuvaa politiikkaa. Uskon, että tältä osin kokoomus on puolueeni myös tänään. Sama koskee esimerkiksi vapautta: vapautta olla oma itsensä, vapautta toteuttaa itseään ja vapautta elää omannäköistä elämää niin kauan, kuin se ei ole muiden vapaudesta pois. 

En kuitenkaan usko olevani ainoa, jonka mielestä kokoomuksen äänekäs konservatiivisiipi karkoittaa kaltaisiani arvo- ja markkinaliberaaleja kauemmas omasta poliittisesta kodistamme. Siis sitä porukkaa, joka esimerkiksi Helsingissä voisivat kannattaa kokoomuslaista, vastuullista politiikkaa. Ymmärrän hyvin esimerkiksi nuoria naisia, jotka eivät koe kokoomusta omaksi poliittiseksi kodikseen. Itsekin kamppailen toisinaan näiden pohdintojen kanssa.

Uskon siihen, että puoluetta muokataan parhaiten sisältä päin. Jo tällä hetkellä kokoomuksen tavoiteohjelmassa ja periaateohjelmassa on pitkälti sellaisia tavoitteita ja arvoja, jotka voin allekirjoittaa täysin. Kyse on siis lähtökohtaisesti siitä, miten kokoomuslaista politiikkaa tehdään ja millaisia asioita viestinnässämme painotetaan. Tällä viikolla on tuntunut, että äänekkäimmät huutajat ovat pitäneet huolen siitä, että kokoomus näyttää taantuneelta puolueelta, johon en koe kuuluvani. Eikä varmaan moni muukaan. On kuitenkin minun ja muiden liberaalien tehtävä huolehtia siitä, että kokoomus jatkossakin pysyy vapauden, ihmisoikeuksien, vastuullisuuden ja tutkitun tiedon puolesta puhujana. Viesti on kirkastettava ja öyhötykselle ei tule antaa tilaa.

Minun kokoomukseeni mahtuu kaikki sen arvot allekirjoittavat iästä, sukupuolesta tai muista ominaisuuksista riippumatta. Minun kokoomukseni toivottaa tervetulleeksi kaikki ne, jotka kokevat, että vastuullinen markkinatalous on paras keino muuttaa maailmaa. Minun kokoomukseni ei ole puolue, jossa vain yhden profiilin ehdokkaat määrittelevät politiikan suunnan. Se on puolue, jossa jokainen politiikan teosta kiinnostunut saa äänensä kuuluviin.

Minun kokoomukseni on vahva keskustaoikeistolainen puolue, joka huolehtii siitä, että Suomi on menestyvä, kannustava ja vakaa yhteiskunta. Yhteiskunta,  jossa jokaisella on oikeus onnistua ja epäonnistua. Jossa jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä. Jossa juhlitaan erilaisuutta ja sitä, miten paljon hyvää maailmalla on meille antaa ja jossa huolehditaan siitä, että talous voi hyvin. 

Tähän on vielä valtavan pitkä matka. Jotta kokoomus jatkossa puhuttelisi aidosti myös  esimerkiksi meitä nuoria naisia, tarvitaan tähän muutosta. Sitä muutosta haluan olla itse mukana tekemässä.

Ehdolla kuntavaaleissa 2021

Helsingin Kokoomus nimesi minut piirikokouksessaan maanantaina 24.8. kuntavaaliehdokkaaksi. Lähden innolla tavoittelemaan paikkaa Helsingin kaupungin valtuustossa.

Kun muutin Helsinkiin, olin tuore ylioppilas, joka suuntasi suurten unelmien siivittämänä suuren kaupungin sykkeeseen. Välivuoden aikana ehdin rakastua kaupunkiin entistä enemmän. Opiskelupaikan myötä pääsin tutustumaan opiskelutarjontaan, kaupungin kirjastoihin sekä kulttuurirentoihin.

Olen myös nauttinut merimaisemista, kallioista ja metsästä, lukemattomista raitiovaunuajeluista sekä kansainvälisen kaupungin antimista. Helsinki on tarjonnut minulle lukemattomia mahdollisuuksia. Haluan, että mahdollisuuksia on tarjolla myös jatkossa. Ihan jokaiselle.

Tervetuloa mukaan tekemään hauskaa kuntavaalikampanjaa hyvällä porukalla!

Tasa-arvo tarvitsee tekijänsä myös 2020-luvulla

Elämme yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista. Naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet omistaa, äänestää ja valita oma polkunsa. Tasa-arvon eteen on kuitenkin tehtävä töitä jatkossakin. Haluankin tasa-arvon päivän kunniaksi nostaa muutamia epäkohtia, joiden eteen on vielä työtä tehtävänä.

Aluksi haluaisin nostaa esille sukupuolittuneet työmarkkinat. Naisten ja miesten palkkaeroja voi osittain perustella sillä, että naiset hakeutuvat heikommin palkatuille aloille, kuten hoiva- tai palvelualalle, miesten työskennellessä enemmän kaupallisella tai teknisellä alalla. Jokaisen tulee jatkossakin saada päättää mihin oman työpanoksensa haluaa käyttää. Olisi kuitenkin huikeaa nähdä enemmän naisia teknillisellä alalla ja miehiä hoiva-alalla. 

Tähän tärkeintä olisi vaikuttaa varhaisten vuosien aikana niin, että ei puhuttaisi naisten ja miesten töistä vaan ihan vaan töistä. Myös opinto-ohjauksessa tulisi tiedostaa tämä. Osaa nuorista naisista kannustetaan vieläkin hakeutumaan naispainotteisille aloille, koska se koetaan jotenkin luontevammaksi.  Stereotypioiden ja yleistysten sijaan jokaista tulisi kannustaa tavoittelemaan omia unelmiaan sukupuolinormeista huolimatta.

Toiseksi epäkohdaksi tasa-arvon saralla haluaisin nostaa sen, miten oppiminen on sukupuolittunutta. Tytöt pärjäävät koulussa paremmin kuin pojat ja jopa 11 prosenttia peruskoulunsa päättävistä pojista ei osaa lukea. Tämä on hälyttävää osaamisen mallimaassa eikä faktaa voi sivuuttaa sillä että “pojat on poikia”. 

Tähän ongelmaan ei ikävä kyllä ole olemassa yksiselitteistä ratkaisua. Varhaiskasvatuksella ja ensimmäisillä kouluvuosilla on kodin lisäksi valtavan suuri merkitys. Yhteiskunnan on varmistettava perusopetukselle ne resurssit, joiden avulla voidaan taata jokaiselle yhtäläiset mahdollisuudet pärjätä koulupolulla ja innostaa lukemiseen.

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, haluaisin vielä nostaa esille perhevapaiden epätasaisen jakautumisen. Tasa-arvon mallimaassa lähtökohtaisesti naiset jäävät kotiin lasten kanssa. Kelan vuoden 2018 tilastojen mukaan 93% kotihoidontuen käyttäjistä oli naisia. Tämä on hälyttävää niin työelämän tasa-arvon, naisten ura- ja palkkakehityksen kuin myös eläkekertymän kannalta.

Hallitus esitteli uuden mallinsa, joka on parannus aiempaan. Mallissa on jaettu molemmille vanhemmille kiintiöidyt kuukaudet sekä yksi osa, joka on vapaasti jaettavissa. Ongelmana tässä on se, että kiintiöitä voi siirtää toiselle vanhemmalle useamman kuukauden edestä. Toinen ongelma hallituksen esittelemässä mallissa on se, että hallitus ei vieläkään uskaltanut koskea kotihoidontukeen. Kunnianhimoista tässä tilanteessa olisi ollut rohkea keskustelu siitä, olisiko kotihoidontuesta voinut luopua kokonaan ja suunnata resurssit esimerkiksi varhaiskasvatukseen. Toinen vaihtoehto olisi voinut olla lyhentää tuen kestoa porrastaen.

Vaikka tasa-arvon saralla on vielä tekemistä, olemme oikeilla jäljillä. Jos yllämainitut epäkohdat saataisiin korjattua, ja sen lisäksi esimerkiksi poistettua naisten kokeman väkivallan sekä uudistettua epätasa-arvoisen asepalveluksen, olisimme vielä pidemmällä. Siksi tasa-arvo tarvitsee tekijänsä myös tällä vuosikymmenellä.

”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys.”, Minna Canth.

Näillä sanoilla haluan toivottaa sinulle hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää.

Oodi yrittäjyydelle

Tänään vietetään yrittäjän päivää. Jokainen yrittäjä on juhlapäivänsä ansainnut.

Kuten monena muunakin päivänä, tänäänkin selasin Twitteriä. Kiinnostukseni heräsi erityisesti silloin, kun mielipidevaikuttaja Suvi Auvinen julisti, että tarvitaan asioita, jotka muuttaa maailmaa ja luo hyvinvointia, eikä yrittäjyyttä tarvita yhtään mihinkään. Suvi on täysin oikeassa siinä, että tarvitaan asioita, jotka muuttavat maailmaa ja luovat hyvinvointia, mutta siitä olen täysin eri mieltä, ettei yrittäjyyttä tarvittaisi. Sitä nimenomaan tarvitaan, etenkin näiden kahden edellä mainitun hyvän tavoitteen saavuttamiseksi. 

Olen kasvanut yrittäjäperheessä, jossa on opetettu alusta alkaen se, että ahkeruus palkitaan. Kun on katsonut, miten omat vanhemmat painavat pitkää päivää koko vuoden ympäri, voi vaan nostaa hattua. Niin heille, kuin kaikille muillekin yrittäjille.

Ennen Helsinkiin muuttoa olin työskennellyt muutamassa eri yrityksessä, lähinnä kesätöiden merkeissä. Jo silloin olin valtavan iloinen siitä, että työnantajani antoivat minulle mahdollisuuden tienata omat rahani ja näyttää sen, että osaan ja olen hyvä siinä mitä teen. Tämä ei olisi ollut mahdollista, jos yrittäjiä ei olisi ollut.

Omat kesätyöni ovat vain yksi esimerkki monien joukossa, mutta henkilökohtainen kokemus siitä, miten tärkeää on, että meillä on yrityksiä, joissa yrittäjä työllistää itsensä ja useamman muun. Sen lisäksi, että se tuo leivän pöytään, se kehittää ja opettaa ihan valtavasti.

Yritykset muuttavat maailmaa ja luovat hyvinvointia. Siksi yrittäjyyden toimintaedellytysten on oltava kunnossa ja jokaisella tulee olla mahdollisuus tarttua tuumasta toimeen ja ryhtyä yrittäjäksi. Oli yrittäjyys sitten täysipäiväistä tai osa-aikaista palkkatyön ohella.

Kiitos teille kaikille ahkerille, periksiantamattomille sekä rohkeille arjen sankareille. Ja hyvää yrittäjän päivää!

Kyltymätön opiskelijaliike

Suomen Ylioppilaskuntien Liitto SYL julkaisi tänään kannanoton, jossa se kertoo opiskelijoiden olevan Suomen ainoa väestöryhmä, jolla ei ole oikeutta lomaan ja loma-ajan toimeentuloon. Kieltämättä etenkin Helsingissä toimeentulon kannalta on tärkeää työskennellä kesät, jotta syksyllä voi jatkaa täysipainoisesti opintoja, mutta tällainen yleistäminen syö opiskelijaliikkeen uskottavuutta ainakin omissa silmissäni. Etenkin, kun opiskelijana olen pakotettu olemaan kyseisen järjestön jäsen. Kesällä työskentelemisen tarkoitus ei pelkästään ole hankkia rahaa, jolla elää, vaan myös kartuttaa työkokemusta ja kerryttää työelämätaitoja, joita ei koulun penkillä opita.

Suomessa on tarjolla maksuton ja äärettömän laadukas ja maailmallakin arvostettu koulutus. Sen lisäksi jokaiselle opiskelijalle on tarjolla tukea valtiolta samalla, kun opiskelijoiden arkea helpotetaan esimerkiksi todella edullisilla opiskelijalounailla ja muilla opiskelija-alennuksilla. Sen lisäksi kesäisin on mahdollista nostaa tukia, mikäli kesän aikana suorittaa opintoja. Eikö mikään riitä?

Tämänkaltaiset ulostulot ja vaatimukset milloin korotetusta opintorahasta, milloin korkeammasta asumisen tukemisesta, eivät ole aitoa edunvalvontaa. Aitoa edunvalvontaa on se, että opiskelijaliike tekee hartiavoimin töitä sen eteen, että tarjolla on jatkossakin laadukasta opetusta alasta riippumatta ja että opintojen osalta hyödynnetään esimerkiksi sitä, mitä digitalisaatio on tuonut tullessaan. Mikäli kesällä opintojansa edistävien määrää halutaan lisätä, tulisi opiskelijaliikkeen olla eturintamassa ajamassa esimerkiksi alustamallia (mm. Suomen Ekonomit ovat puhuneet tästä), jonka avulla opiskelijat voisivat suorittaa opintoja eri korkeakouluista digitaalisten alustojen kautta.

Jos opintojen edistymistä halutaan nopeuttaa ja samalla keventää tätä niin kutsuttua taakkaa (jota keventämässä on mm. noin kuukauden mittainen joululoma, sekä muita lyhyempiä ja luennottomia pätkiä), tulisi opiskelijaliikkeen olla valittamisen sijaan puolustamassa laajaa tarjontaa. Tästä hyötyy niin opiskelija itse kuin myös valtio, kun korkeakoulutetut saadaan täysipäiväisesti työelämään mahdollisesti nopeammin kuin aiemmin.

Väite siitä, että opiskelijat ovat ainoa ryhmä, jolla ei ole lomarahoja, ei myöskään pidä paikkaansa. Moni yrittäjä joutuu joka vuosi punnitsemaan sitä, voivatko he pitää kuukauden tai edes viikon verran lomaa, sillä tulovirrat voivat pysähtyä kokonaan loman ajaksi. Se voi olla monelle pienyrittäjälle vaikea paikka, kun puntarissa on oma ja perheen toimeentulo tai oma jaksaminen. 

Mitä tulee opiskelijoiden mielenterveyteen ja jaksamisen edistämiseen, tulisi tukiviidakon palvella erilaisia tilanteita paremmin kuin nykyisellään. Tämä teema vaatisi oman blogipostauksensa. Nopeana ratkaisuna tälle väläytän perustiliä, josta mm. Elina Lepomäki on puhunut.