Kokoomuksen on aika uudistua

Eilen maanantaina julkaistiin nuorisovaalien tulos, jossa kokoomus jäi kolmanneksi vihreiden ja perussuomalaisten perään. Kokoomuksen tulos ei ollut surkea – se saisi nuorten eduskunnassa 35 paikkaa, kun esimerkiksi SDP jäisi viiteentoista – mutta ajattelemisen aihetta se antaa.

Vihreiden ja perussuomalaisten suosiota nuorten keskuudessa selittää moni asia. Molemmilla puolueilla on selkeä muista puolueista erottuvat profiilinsa. Politiikan seuraamista opettelevan nuoren on helppo ymmärtää, mitä nämä puolueet ajavat. Kun äänestät vihreitä, puolueesi puolustaa ympäristöä. Kun äänestät perussuomalaisia, puolueesi vastustaa maahanmuuttoa. Perinteisten yleispuolueiden osalta vastaus tähän kysymykseen ei ole ollenkaan niin selvä. Mitä todella saa äänestämällä keskustaa, SDP:tä tai kokoomusta? Toisinaan tuntuu, että puolueet eivät vaalikampanjoissaan osaa vastata tähän itsekään.

Uskon, että tätäkin tärkeämpi vihreiden ja perussuomalaisten nuorisokannatusta selittävä tekijä on, että niiden politiikka näyttäytyy vahvasti arvopohjaisena. Nuorille ihmisille suhtautuminen esimerkiksi tasa-arvokysymyksiin, maahanmuuttoon tai ympäristöön on paljon tärkeämpi äänestyspäätöstä ohjaava tekijä kuin se, muuttuuko veroprosentti hieman suuntaan tai toiseen tai millainen hallintohimmeli soteen rakennetaan. Esimerkiksi nuorisobarometrin 2018 mukaan 24% nuorista on erittäin huolissaan ja 43 % huolissaan ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Me poliitikassa toimivat ihmiset tiedämme, että myös perinteisten puolueiden toimintaa ohjaa vahva arvopohja, mutta jostain syystä ne eivät onnistu kommunikoimaan sitä ymmärrettävällä tavalla puoluekoneiston ulkopuolelle.

Minä valitsin puolueekseni kokoomuksen, koska uskon, että kokoomuksen ainoana puolueena uskottavasti edistämä vastuulliseen markkinatalouteen perustuva politiikka on tehokkain tapa edistää itselleni ja sukupolvelleni tärkeitä arvoja, kuten ympäristönsuojelua ja tasa-arvoa. Esimerkiksi merkittävimmät ilmaston lämpenemistä hidastavat innovaatiot tehdään hyvin suurella todennäköisyydellä yrityksissä. Näitä innovaatioita ei synny, jos yritysten mahdollisuudet innovoida ja työllistää kuihdutetaan vasemmistolaisella vero- ja työllisyyspolitiikalla. Sellaisella, mitä imagoltaan ilmastomyönteisin puolue eli vihreät kannattaa.

Kokoomusta tarvitaan tulevaisuudessa jopa enemmän kuin nykyään. Kaupungistumisen vahvistuessa keskusta todennäköisesti heikentyy entisestään, mikä tekee kokoomuksesta ainoan uskottavan vaihtoehdon ihmiselle, jonka talouspoliittiset näkemykset ovat keskiviivan oikealla puolella ja joka uskoo ihmiseen enemmän kuin järjestelmään. Suomi tarvitsee kannatukseltaan vahvan keskustaoikeistolaisen puolueen huolehtimaan siitä, että Suomi on menestyvä, kannustava ja vakaa yhteiskunta myös jatkossa. Jotta kokoomus pystyy olemaan tätä myös sitten, kun nuorisovaaleissa nyt äänestävä sukupolvi kasvaa aikuiseksi, sen on uudistuttava.

Mitä kokoomuksen sitten tulisi tehdä? Minusta kokoomuksen suurin ongelma on, että se vahva arvopohja, mikä kyllä puolueen sisällä näkyy, ei heijastu meistä ulospäin. Kokoomuksessa on valtavasti ihmisiä, jotka suhtautuvat intohimoisesti ilmastonmuutoksen ehkäisyyn tai vaikka tasa-arvon ja yksilönvapauksien edistämiseen. Sellaisia ihmisiä, jotka silmät loistaen puhuvat feminismistä, eläinten oikeuksista tai translain uudistamisesta. Kuitenkin julkisuudessa näyttäydymme porukkana, jonka lempiaiheita ovat Suomen Pankin talousennusteet tai toinen toistaan vaikeammin ymmärrettävät rakenteelliset uudistukset.

Mitä, jos alettaisiin sen sijaan puhua niistä asioista, joiden takia talousennusteita luetaan tai rakenneuudistuksia tehdään. Näytetään myös äänestäjille, erityisesti nuorille, että kokoomuksen äänestäminen on tehokkain tapa edistää tärkeitä arvoja, kuten ilmastovastuullista politiikkaa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kokoomuksella on kaikki edellytykset olla puolue, jonka kannatus niin nuorten kuin aikuisten keskuudessa on 25 % tai sen ylikin, kunhan vain näytämme, mitkä asiat meille oikeasti merkitsevät.

One Reply to “Kokoomuksen on aika uudistua”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.