Kyltymätön opiskelijaliike

Suomen Ylioppilaskuntien Liitto SYL julkaisi tänään kannanoton, jossa se kertoo opiskelijoiden olevan Suomen ainoa väestöryhmä, jolla ei ole oikeutta lomaan ja loma-ajan toimeentuloon. Kieltämättä etenkin Helsingissä toimeentulon kannalta on tärkeää työskennellä kesät, jotta syksyllä voi jatkaa täysipainoisesti opintoja, mutta tällainen yleistäminen syö opiskelijaliikkeen uskottavuutta ainakin omissa silmissäni. Etenkin, kun opiskelijana olen pakotettu olemaan kyseisen järjestön jäsen. Kesällä työskentelemisen tarkoitus ei pelkästään ole hankkia rahaa, jolla elää, vaan myös kartuttaa työkokemusta ja kerryttää työelämätaitoja, joita ei koulun penkillä opita.

Suomessa on tarjolla maksuton ja äärettömän laadukas ja maailmallakin arvostettu koulutus. Sen lisäksi jokaiselle opiskelijalle on tarjolla tukea valtiolta samalla, kun opiskelijoiden arkea helpotetaan esimerkiksi todella edullisilla opiskelijalounailla ja muilla opiskelija-alennuksilla. Sen lisäksi kesäisin on mahdollista nostaa tukia, mikäli kesän aikana suorittaa opintoja. Eikö mikään riitä?

Tämänkaltaiset ulostulot ja vaatimukset milloin korotetusta opintorahasta, milloin korkeammasta asumisen tukemisesta, eivät ole aitoa edunvalvontaa. Aitoa edunvalvontaa on se, että opiskelijaliike tekee hartiavoimin töitä sen eteen, että tarjolla on jatkossakin laadukasta opetusta alasta riippumatta ja että opintojen osalta hyödynnetään esimerkiksi sitä, mitä digitalisaatio on tuonut tullessaan. Mikäli kesällä opintojansa edistävien määrää halutaan lisätä, tulisi opiskelijaliikkeen olla eturintamassa ajamassa esimerkiksi alustamallia (mm. Suomen Ekonomit ovat puhuneet tästä), jonka avulla opiskelijat voisivat suorittaa opintoja eri korkeakouluista digitaalisten alustojen kautta.

Jos opintojen edistymistä halutaan nopeuttaa ja samalla keventää tätä niin kutsuttua taakkaa (jota keventämässä on mm. noin kuukauden mittainen joululoma, sekä muita lyhyempiä ja luennottomia pätkiä), tulisi opiskelijaliikkeen olla valittamisen sijaan puolustamassa laajaa tarjontaa. Tästä hyötyy niin opiskelija itse kuin myös valtio, kun korkeakoulutetut saadaan täysipäiväisesti työelämään mahdollisesti nopeammin kuin aiemmin.

Väite siitä, että opiskelijat ovat ainoa ryhmä, jolla ei ole lomarahoja, ei myöskään pidä paikkaansa. Moni yrittäjä joutuu joka vuosi punnitsemaan sitä, voivatko he pitää kuukauden tai edes viikon verran lomaa, sillä tulovirrat voivat pysähtyä kokonaan loman ajaksi. Se voi olla monelle pienyrittäjälle vaikea paikka, kun puntarissa on oma ja perheen toimeentulo tai oma jaksaminen. 

Mitä tulee opiskelijoiden mielenterveyteen ja jaksamisen edistämiseen, tulisi tukiviidakon palvella erilaisia tilanteita paremmin kuin nykyisellään. Tämä teema vaatisi oman blogipostauksensa. Nopeana ratkaisuna tälle väläytän perustiliä, josta mm. Elina Lepomäki on puhunut.

Kun kerran hankittu osaaminen ei enää riitäkään

Suomen hyvinvointi syntyy työstä. Se syntyy ahkerista, osaavista ihmisistä, jotka joka päivä lähtevät rakentamaan itselleen ja läheisilleen parempaa tulevaisuutta. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan lupaus on ollut se, että työtä tekemällä ja asiansa kunnolla hoitamalla pärjää. Kun on opiskellut ahkerasti, tehnyt työnsä hyvin ja noudattanut yhteisiä sääntöjä, on yleensä voinut luottaa elämän kohtelevan hyvin.

Maailma ja työelämä kuitenkin muuttuvat nopeasti. Tarvitaan jatkuvasti erilaista, erikoistuvaa ja uutta osaamista. Työpaikkoja katoaa ja toisaalle niitä syntyy uusia. Nykyään on harvinaista, että tekee samaa työtä 30 vuotta putkeen samalla työnantajalla. Muutoksen rattaiden alle voi jäädä, vaikka olisi tehnyt kaiken oikein. Tehtaita suljetaan ja kokonaisia aloja katoaa. Huoli seuraa: entä jos minä tai läheiseni emme pärjääkään? Jos en pysykään mukana? Onko osaamiselleni vielä käyttöä? Kannattaako enää edes hankkia osaamista ja kehittää itseäni?

Haaste on valtava, mutta siihen on olemassa ratkaisuja. Tärkeintä on, että oman osaamisen päivittäminen mahdollistetaan aivan jokaiselle. Jatkuva oppiminen tarvitsee sekä uudenlaisia koulutuksen muotoja, että kannustimia yksilöille ja työnantajille.

Tähän tarvitsemme osaamisen tulevaisuussopimuksen, jossa ovat mukana valtion lisäksi oppilaitokset, työntekijät ja työnantajat. Sen osana on tarkasteltava työmarkkinoiden, työttömyysturvan, verotuksen ja erilaisten rakenteiden muuttamista. Myös yritysten ja kolmannen sektorin on otettava vahvempi rooli ja vastuu jatkuvan oppimisen mahdollistajana. Erityistä vastuuta on kannettava niistä, joilla työpaikkaa ei ole tai joilla työsuhteet ovat monimuotoisia, sirpaleisia. Tavoitetila on selkeä: tarjotaan vahvinta turvaa ja uusia koulutusmuotoja niille, joilta vanha työ on katoamassa alta. Tässä keskeistä on se, että mahdollistamme osaamisen päivittämisen läpi työuran.

Jatkuvan oppimisen tärkein tarkoitusperä ei ole laittaa ihmisiä pitkäksi ajaksi koulun penkille, vaan sen sijaan kehittää osaamista ja ylläpitää jo opittua esimerkiksi kurssikokonaisuuksien kautta. Se, että pystymme auttamaan suomalaisia oppimaan ja oivaltamaan on kaikkien etu. Suomen pitää olla maa, jossa saa oppia uutta, vaihtaa ammattia ja alaa ja löytää uusia oppimisen polkuja myös työuran aikana. Ihmistä, joka lähtee päivittämään osaamistaan työuran aikana, on tuettava kaikin keinoin.

Uuden oppiminen on keskeinen osa tulevaisuuden työelämää sekä parasta muutosturvaa työelämän epävarmuudessa ja maailman muutoksessa. Aivan jokaisen on voitava luottaa siihen, että työelämän muutoksessa ja ammattien kadotessa myös heille käy hyvin.